Mistä häly Veikkaus?
Suomesta tuskin tulee vuosikymmeniin loppumaan pimeät ja sateiset päivät, eikä ihmisiltä murheet jolloin he kyllä luultavasti löytävät pelit. Jos vain toisella puolella pöytää on myytävää.
Suomesta tuskin tulee vuosikymmeniin loppumaan pimeät ja sateiset päivät, eikä ihmisiltä murheet jolloin he kyllä luultavasti löytävät pelit. Jos vain toisella puolella pöytää on myytävää.
2013 Amerikassa selvisi yhden kuuluisimmista valmentajista antavan kaikille omille valmennettavilleen kilpirauhashormonia. Hänen tallistaan kuoli 7 hevosta 1,5v aikana lääkitykseen koska hevosilla oli jo muutoksia kilpirauhasissa ja lääkitys aiheutti kuoleman hevosille.
Perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto on ehkä hevosurheilun suurin turvaverkko muuttuvassa yhteiskunnassa.
Vapaamatkustaja vai markkinoinnin leikkaa, kopioi ja liitä joka kopsahtaa omaan nilkkaan, koska nykyisellä kilpailulla katsojista kaikki ei voi myydä samaa? Sen aika näyttää.
Kaikki muistaa tutkimuksen joka tehtiin kotimaisilla raviradoillamme muutama vuosi takaperin, siihen osallistui 261 ravihevosta. 151 lämminveristä, 78 suomenhevosta ja 32 ponia.
Ihmiset on aina tykänneet tavaroista ja pitävät montaakin asiaa tarpeellisena hevosilleen, kärpäshuput on omiaan suojaamaan hevosia ötököiltä, mutta nyt tutkijat suunnittelevat tutkimusta kuinka kärpäshuput vaikuttavat toisiin hevosiin.
Elitloppet on yksi maailman eniten puhutuimmista lähdöistä, eikä aina hyvästä. Viime vuotta varjosti Ranskan kansansuosikin hermostuttaminen, tänä vuonna näimme radalta poistuvan suosikin ja omia kaistoja. Mutta taustalla olemme saaneet lukea paljon vakavammasta asiasta, nimittäin hevosten hyvinvoinnista.
Varmasti olet jos nämä sairaudet olisivat hevosesi uhka. Kultakalat suojelevat hevosia.
Muistatte varmaan kirjoituksen 4. Ruotsalaiset jotka kiskovat jäniksenkäpäliä hevostensa korvista? kun täti Amerikasta luuli vedettävien korvapallojen olevan jäniksenkäpäliä. Tai Sveitsin eläinsuojelu- ja ravikilpailuiden säännöistä Alta 2,5v hevosten yksintarhaaminen KIELLETTY laissa! jossa mm. vedettävät laput ja korvapallot on kielletty.
..... Näin siis Yhdysvalloissa uutisoidaan. Amerikassa on osissa paikoissa kielletty Lasixin käyttö ja suunnitelmissa on kieltää se lähes kokonaan hevosurheilussa. Se on saanut hevosurheilijat vastustamaan lakiesitystä ja sanovat sen tuovan eurooppalaisen tavan Amerikkaan jolloin hevoset jätetään ilman ruokaa ja vettä 24-36 tuntia ennen kilpailua....